sunnuntai 18. marraskuuta 2012

SKeY:n Juhlanäyttely 10-11.11.2012, Hki Messukeskus

Juu kyllä tulee taas jäljessä nämä minun kirjoitukseni, mutta oikeesti miten ihmisillä on aikaa kirjoittaa blogikirjoituksiaan jatkuvasti ja niin että ne ovat vielä ajankohtaisiakin. Minä en pysty.

No ei tästä reissusta sen enempää. Matkaan lähdimme minä, Tellu ja Janina. Ja suunnistimme paikan päälle vain virallisten luokkien päivänä eli lauantaina. Hullujen hommaa tuo kaksipäiväinen näyttely, tosin minä taidan olla jo fossiili eli eihän se nyt ole ihmekään, että jo yhdestä päivästä selviäminen kunnollisesti vie pari päivää.

Janinan ensimmäinen suuri rottanäyttely, mutta kyllä hän siellä meni tottuneen tavoin. Auttoi meitä vanhoja kassien kannossakin ja minua numerolappujen laitossa. Kävimme Janinan kanssa myös kiertelemässä messuja, siellähän olis taas vaikka mitä nähtävää.

Lemmikkimessut http://www.lemmikkimessut.com/

Tipui, tipui, kanaviilokkii...

Ihana alpakka




Nyt sitten vois kirjotella tänne arvostelutkin, kun kerrankin nekin löytyi kassista kaikki. Ja näin Eevakin saa luettelua poitsujen arvostelut :D

Zaya's Jepulis, rex russian buff uros, 10,5kk

Elina Pettersson: Hyvä koko, tyyppi. Ok pää. Hyvät silmät. Ok korvat. Ok perusväri, takapuolesta ruostunut. Toinen silmä hieman vaaleampi. Paikoin ok kihara, toivoisin lisää voimakkuutta ja kiharaa hartioille. Varautunut. Hännässä jäykkä kohta jota aristaa hieman.
L1 + 1

Nicola Broadbridge: Good head, eye & ear. Really nice type. Very chunky. Nice tail. Good colour. Good gurl.
L1 + 1

Peppu sai Nicolalta kaksi tähteä ja valmistui näin FinChampioniksi :D

Zaya's Uno Turhapuro, sk russian agouti uros, 2,5kk

Nanna Tikkanen: Ok koko. Pitkä tyyppi. Vauvamainen pää. Hyvät silmät. Alas asettuneet korvat. Ok tassut. Perusväri vielä kesken & tikkaus todella epätasainen. Tarvitsee aikaa.
-

Estelle Sandford: Hamster head. G. eyes, f. ears. Slight lightweight, lacks muscle tone. Square tail. G feet + under. Top colour patchy + too silv.
L2

Ei muuta Eeva ku lihasta luitten päälle :D

Zaya's Gulnar Irontoe, sk black eyed siamese seal point uros, 14,5kk Estelle Sandford: Nice head + eye. Slightly hat eared. F. body, lacks muscletone. Nice tail. White toes. Belly colour fair. Lovely dark points. G. shading. Overall colour too dark (basic colour). Nice studbuck.

L1 + 1 

Eeva, naisia siis tulossa kylään! :D

Zaya's Homerpalooza, sk russian agouti naaras, 8kk

Estelle Sandford: F. head, nice eyes. Slightly hat ears. F. body, lacks muscletone. Nice tail. G. belly. Top colour fair but slightly patchy. Overtrimmed toenail.
L2

Juu en oo leikannu Anna sun sijottinaaraan varvasta poikki, naapurihäkin neiti trimmas kun mamma karkas niitä kiusaamaan :D

Nanna Tikkanen: Erinom. tyyppi, koko, hyvä häntä, pää, silmät ja korvat, hyvää perusväriä. Tikkaus kasaantunut keskiselkään, vatsa rusehtaa. Luokan kaunein tyyppi.
L2

Noni emmä Nannan kaa nyt ihan eri mieltä näistä tyypeistä oo, mustakin sijottityttö on kaunis naaras :D

Zaya’s Tupenrapinat, rex russian buff naaras, 3,5kk

Elina Pettersson: Kiva tyyppi. Kiilamainen pää. Kiva perusväri. Hyvä rexaus, häntä. Lupaava junnu.
L1 + 1

Nicola Broadbridge: Good colour. Good type. Very good curl for doe. Good head & eye.
L1 + 1

Tähtiä tuli molemmilta tuomareilta, en muista kuinka monta, mutta mukavahan tuo että voitti veljensä :D

FinCh Zaya's D'oh-in in the Wind, sk russian buff naaras, 13,5kk

Nanna Tikkanen: Lyhyt tyyppi, pyylevä malli. Hyvä häntä, silmät. Alasasettuneet korvat. Perusväri etuosasta hyvä, takaosasta kellertää. Hieman porkkanamainen pää.
L2

Estelle Sandford: Nice head + eye. Nice ears. G. body. Nice tail. G. feet. Thin belly fur. Very soft coat. Coat colour fair but rusting over rump. Nice for age.
L1 + 3

Tämä taitaa olla mummon viimeinen näyttely, josko sen vielä Nakkilaan ilmoittaisi, on se kuitekin hyväkuntoinen, pitäiskö oikeen pettiin tähdätä :D

Zaya's Rimppakinttu, sk russian buff naaras, 5,5kk

Nanna Tikkanen: Hyvä koko, tyyppi, massa, pää, korvat, häntä. Kauniit silmät. Tasainen tummahko perusväri. Oikein kaunis.
L1 + 1

Estelle Sandford: Very soft coat. Nice head + eye, nice ears. G. body. Nice tail. Nice feet. G. under, coat colour nice + even + good cond. Slightly stained.
L1 + 1

Rimppakinttu, Doran tytär, sai kanssa kummaltakin tuomarilta tähtiä, ja valmistui FinChampioniksi <3

Ja lopuksi vielä Janinalle onnittelut ensimmäisen essexin valmistumisesta FinChampioniksi!

2 kommenttia:

  1. Voi ei :D miten noille laskoille uroksille muka lihaksia saa.. Pitää varmaan kehitellä joku rottien kuntosali!

    VastaaPoista
  2. Me ollaan täällä mietitty, että mitäs toi Hugon arvostelussa oleva " F. body" meinaa. Fat body? Fine body? Fitness body? Ollaan tultu siihen tulokseen et ihan varmasti Fitness-body ;)

    VastaaPoista