Entinen Zaya’s blogi on saanut näin uuden vuoden kunniaksi myös uuden nimen ja uuden ilmeen.
Myös Zaya’s kasvatuksessa on tapahtunut suuri muutos. Tellu on hakenut omaa kasvattajanimeään ja minä alkuperäinen Zaya’s kasvattaja jatkan kasvatustyötä yksin, mutta tietenkin ihanien sijoituskotien avustuksella. Tietenkin teen myös yhteistyötä muiden kasvattajien kanssa samaan tapaan kuin ennenkin. Zaya’s rottala ei siis ole häviämässä mihinkään ja poikasia syntyy edelleen eli jos joku kaipaa siimahäntää itselleen, ei muuta kuin yhteyttä ottamaan zayasrats@gmail.com ja muistattehan, että edelleen kaikki kasvattieni omistajat voivat kysyä apua mieltä askarruttaviin rottapulmiin!
Mutta asiaan eli huomasin jo edellisen blogin yhteydessä, että kirjoituksia tuli kirjoitettua ihan liian vähän, aika ei vain yksinkertaisesti ole antanut periksi, vaikka kuinka ajatuksissa on ollut monen monta asiaa, joita olen tähän sähköiseen päiväkirjaan halunnut rustata ja jakaa kanssamme, oi te suuret lukijamäärät J
Ja nyt kun muutoksia on tullut muutenkin niin ajattelin kysyä ystävääni Elinaa pitämään minun kanssani rottablogia, jotta tämä ei kuolisi ihan kokonaan pois. Ensin väännettiin kättä nimestä ja lopulta annoin Elinalle periksi ja näin tästä sitten tuli Vain peukku puuttuu! Itse nimeenkin liittyy hauska juttu ja kertoo hieman kuinka kalkkis taidan jo olla. Elina opetti minulle ircin käyttöä ja juttelimme nimiasiasta siis myös siellä, ja Elina kertoi, että olisi ehdotus, mutta se ei ollut haluamani lyhyt nimi. Elina kirjoitti "vain peukku puuttuu" ja itse sosiaalisen median suurkuluttajana tulkitsin sen tarkoittavan, ettei ircissä voi tykätä kommenteista. Ja jankutin ja käskin kertoa, mikä se ehdotus sitten on.
Jep mutta toivottavasti pidätte tulevista lukuhetkistä uudessa blogissamme. Vanhat Zaya’s blogin tekstit säilytetään, eihän niitä raaski hävittääkään.
Jep mutta toivottavasti pidätte tulevista lukuhetkistä uudessa blogissamme. Vanhat Zaya’s blogin tekstit säilytetään, eihän niitä raaski hävittääkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti