lauantai 7. heinäkuuta 2012

Saijan rottatatuointi on vihdoin totta!

Tätä onkin sitten vatkottu monen monta vuotta. Suurin syy toteutukseen on varmasti ollut kuvan löytyminen. Itse kun en ole mikään piirtelijä. Olin kyllä aikoinani laittanut aikarajaksi viime vuoden syyskuun, mutsi oli lupautunut tatuoinnin maksamaan ja jonkinnäkönen kuvakin oli valittu. Se ehti kuitenkin muuttumaan muutamaan kertaa. Lopulta viimeisen sysäyksen antoi ystäväni Janina, joka sanoi hankkivansa vihdoin itselleen rottatatuoinnin niiden lintujensa lisäksi. Kerroin hänelle, että nyt sitten minäkin, että mennään yhdessä ja ehdotin vielä, että josko löydettäisiin yhdessä yhteinen kuva, josta kummatkin pitäisi. Samanlainen juu, typerää useat ovat sanoneet, että eikö uniikki olisi kiva, mutta ei minua haittaa jos rottafaneilla samanlainen tatuointi on. Niinpä sitten etsimme netistä yhdessä kuvaa. Varattiin aika ja ehdottiin vaihtamaan kuvaakin ennen sitä vielä :D Lopullista kuvaa muokkasin vielä alkuperäistä mustemmaksi, toista korvaa myös pyöristelin ja häntää kavennettiin. Tatuointipaikaksi olin valinnut Joker Tattoon Turusta, koska siellä työskentelee Tuula, jolta kyseisen kuvan halusin. Tellun tatuointihan on myös Tuulan tekemä. Tuula korjaili vielä hännän asentoa ja yhdessä vielä suunnittelimme rotan selkäkoukeroiden yksinkertaistamista. Ei kyllä ollut alkujaan helppoa löytää tribaalimaista rottatatuointia, sellaisen kun tiesin ainoastaan haluavani...

Viime torstaina sitten olimme Rauhankadulle vähän vaille kymmenen aamupäivällä. Korjausten jälkeen kummallekin etsittiin paikkaa tatuoinnille kädessä. Janinan ranteesta löydettiin paikka helposti, mutta minun kuvani joutui vaihtamaan paikkaa muutamaan otteeseen. Alkuun se laitettiin käsivarren sisäsyrjään lähellä kyynärpään taivetta. Menin sitten käymään vielä ennen tatuoimista vessassa ja huomasin, että kun käsivartta taivutti niin rotan naama ja koko rottakuva meni kokoon niin että käsi suorana se näytti Saijan russian buffilta, mutta käsi koukistettuna kuvasta olikin tullut Janinan cinnamon pearl :D Eli käsi suorana piktulaisempi rotta ja koukistettuna lyhyt ja pyöreä, sellainen päärynätyyppinen :D Onneksi huomasin tämän ajoissa ja ryntäsin vessasta kauhuissani ja taas kuvaa pyyhittiin ja painettiin uuteen kohtaa. Lopulta se oikea paikka sitten löytyi, taisi olla viidennellä kerralla kyynärvarren sisäpuoli, siinä keskikohdassa.

Tämä oli tosiaan ensimmäinen tatuointia, mutta seuraava on jo suunnittelun alla tässä koneellani :D Ehkä sitten joululahjaksi saan seuraavan rotan, tatuoituna, kiitos :D
Kaikille voin suositella Tuulaa, mahtavan tatuoinnin hän tekikin. Eikä se edes sattunut, no ehkä hiukan :D

Mutta tässä kuvia...


Tässä kuva painettuna vihdoin oikealle paikalleen


Ääriviivat tehty



Hiukkasen punottaa mutta valmis!



Söpö se on, muttei niin söpö kuin Dora!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti