sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kiirettä pittää...

Viikko sitten sunnuntaina palasimme Samin kanssa Kreetalta. Kiva matka, varsinkin Samarian rotkovaellus oli tekemisen ja kokemisen arvoinen. Matkaa ennen oli tietenkin kaikennäköistä hommaa, elukoille piti löytää hoitajat. Tellu, Tiina ja Tero eli kolmen T:n kopla kävikin vuoropäivinä täällä hoitamassa rottien lisäksi myös meidän perheen oravat.  Hienosti he pärjäsivätkin, suuri kiitos kaikille, oli helppo rentoutua matkalla, kun tiesi, että kotona kaikki hyvin, elukat hyvissä käsissä.  Oravat taitavat jo toivoa, että me vakituiset hoitajat lähtisimme jo uudestaan matkalle, kun ruokaa ei ole taas enää tullut siihen tahtiin kuin poissaollessamme :D Joka tapauksessa ei siinä pitkälle ehditty Helsinki-Vantaan lentokentältä, kun piti pistää puhelinlangat kuumiksi ja alkaa hoitamaan rotta-asioita :D

Tapaus Kissa. Rex buff tyttö Kissa, jonka kanssa joudun kohta luovuttamaan, kun ei näytä tulevan kantavaksi, ei sitten millään. Kahdella eri uroksella on tullut kokeiltua, ensin Miian luona Helsingissä ja sitten toisessa eli nykyisessä paikassa Anskulla Liedossa on jo ollut varmasti kuukauden. Lisäksi Kissan kaverina Liedossa majailee russian burmese sijoitustyttönen, joka on pitänyt saada astutukseen jo muutaman viikon ajan. Eli tytöt pitää varmasti ensi viikolla vihdoin noutaa sieltä, jotta saamme russian burmese neidon myös vihdoin astutukseen. Kissa todennäköisesti matkaa sitten Jyväskylän näyttelystä tai jollain muulla keinolla takaisin sijotuskotiinsa Paulalle Helsinkiin. Harmittaa kyllä taas niin syötävästi, kun aina tuntuu, että kun jättää poikueesta jalostuskäyttöön vain yhden niin eikös sille sitten tapahdu jotain ja yleensä se tarkoittaa juuri sitä ettei naaras tule kantavaksi tai uros ei saa ketään kantavaksi tai ihan mitä vaan mikä ei sovi jalostuseläimelle. Luulenpa, että joudun vielä kääntymään Kissan veljien kotien puoleen, josko sieltä saisi apuja, kunhan niille ensin tulee tarpeeksi ikää. Harvemmin käytän alle vuoden ikäistä urosta jalostukseen, siinä on tietenkin hyvät ja huonot puolensa.

Viikko ennen matkaa lähti siis useita sijoitusnaaraita, mukana oli yksi lainanaaraskin, astutukseen. Halikon näyttelystä matkasi kolme russian buff naarasta, kaksi Helsinkiin ja yksi Tampereelle.

Tapaus Siiri. Teemulla ja Hannalla sijoituksessa oleva Siiri-neito siis oli yksi astutukseen matkaajista. Kaikki ei aina tosiaankaan mene niin kuin suunnittelee... Siiri ei ehtinyt olla Miialla Helsingissä kuin pari päivää, kun neidin sulhanen Turkane sairastui. Sen pissan seasta löytyi verta, joten Miia joutui viemään sulhasen lääkäriin ja minun piti ruveta pikaisesti miettimään, että mitä nyt sitten tehdään. Siinä sitten Miian kanssa sumplittiin, miten Siiri nyt takaisin Turkuun saadaan. Saimme jo kyydin hommattua Tampereen näyttelyn kautta, mutta vielä ehti tulla mutkia matkaan, kun kyseinen ykkösvalinta eli kuski Marita sairastui. Onneksi Lappalaisen Sanna lopulta kuljetti mutkien kautta Siirin Tampereen näyttelyyn, josta Tiina noukki sen mukaansa. Itse olinkin samana yönä jo lähtemässä Kreetalle, joten Siiri jäi Tiinalle. Olin jo sopinut seuraavan sulhasehdokkaan, jonka omistaja Jaana Paimiosta kävi hakemassa neidin astutukseen omalle urokselleen. Kyllä siinä oli varsinaista säätämistä, ensi viikolla onkin sitten Siiri-neidon nouto tänne meille, se kun on ilmeisesti tullut ekasta astumisesta kantavaksi!

Tapaus Lotta. Toinen naaras, joka lähti Halikosta astutukseen, oli Lotta. Teemu ystävällisesti antoi lainata naarastaan, kun sijottisiamese naaraamme oli alkanut parturoimaan, yllättävä takapakki sekin. Lotta on myös russian buff ja Turussa asusteleva neitonen. Lotta lähtikin sitten Tampereelle Annan luokse sijotusuroksemme luo astutukseen. Soitin heti lentokentältä Annalle, tyttö kantavana, nyt sitten sumplimaan hakua. Pääsin itse lähtemään vasta eilen eli lauantaina matkaan. Anna olikin itse viikonlopun poissa, joten hän toimitti paisuneen ja kiukkuisen Lotan Lefun luokse, josta pääsisin tytön sitten lauantaina hakemaan. Niinpä sitten lauantaiaamuna klo 8 lähdimme Tiinan kanssa matkaan kohti Tamperetta. Tiinakin otti pari rottaansa mukaan, koska halusi tehdä Lefun luona hieman vertailuja. Matka sujui kumpaankin suuntaan rattoisasta ja nopeasti höpötellessä. Lefulla tarjoilu oli taas ykkösluokkaa, pullantuoksu tuli jo rappukäytävään asti. Saimme myös makoisaa mutakakkua, täytyykin ryöstää resepti Lefulta ja myrkyttää joku päivä työkaverit! Tiina kävikin ekaa kertaa Lefun luona ja piti reissua erittäin mukavana ja onnistuneena, näitä pitäisi järjestää useamminkin kun näyttelyiden yhteydessä ei ikinä ehdi rauhassa puhumaan! Niin ja se tärkein: Lotta. Neito on nyt sitten varman raskausmahansa kanssa täällä minulla, laskettu aika ensi viikolla. Kaikki russian buff vauvoista kiinnostuneet, nyt kannattaa ottaa yhteyttä, kohta niitä tulee ikkunoista ja ovista :D

Tapaus Kipinä. Sinillä sijoituksessa oleva Kipinä matkusti ensin Lahden kautta Halikon näyttelyyn ja sieltä sitten Helsinkiin astutukseen Paulalle. Kiitos kyyditsijöille. Paulan kanssa juteltiin matkani jälkeen ja päädyimme siihen, että Kipinä synnyttää siellä, etten hae sitä turhaan ja sitten ei olekaan kantavana, näin varmistetaan että vauvoja myös tulee toivomastani yhdistelmästä. Haen/saan sitten Kipinän poikasineen tänne Turkuun, kun poikaset ovat 3-5-viikkoisia. Nyt sitten vaan peukut pystyyn että tämäkin yhdistelmä onnistuu. Kiitos Paula!

Tapaus Marika. Suskilla piti myös käydä katsomassa sijoituspoikueemme poikasia ja tietty Marika-emoa. Perjantaina tosiaan kiirehdin sinne, aika pikavisiitti oli, mutta ehdittiin poikasiakin vähän kuvaamaan. Sitten pitikin pakata emosta ja siskoista erotetut pojat ja tuoda heidät kotiin,. Veljekset ovat aivan mahtavia, tosi kesyjä, toinen on sileäkarvainen ja toinen kikkura. Black eyed siameseja kummatkin. Toisella jo koti katsottuna, mutta toinen etsii vielä omaa laumaansa. Tytöt haen sitten ensi viikon keskiviikkona. Näistä pitäisi yksi typynen jäädä itselleni, yksi lähteä sijoituskotiin, jos sopiva paikka löytyy ja yksi on myynnissä, kiharakarvainen siamese naaras. Kiinnostuneet ottakaa vaan rohkeasti yhteyttä.

Tiistaina Teemu toi työpaikalleni paketin, amber naaraan, joka oli ollut astutuksessa heillä. Kiikutin sen vielä päivän päätteeksi Tellulle. Toivottavasti on rouvalla myös paketti mahassa, tätä poikuetta ollaankin odotettu ja toivottu kovasti!

Kulunut viikko on ollut todellista hulinaa, tuntuu jo, etteihän tässä voi lähteä matkoillekaan enää, kun joutuu kahta kauheammin touhuamaan :D Kaikkien näiden rottatoimitusten ja selvitysten keskellä piti vielä purkaa matkatavarat, hoitaa kotia, käytännön asioita, käydä töissä, siivota häkkejä ja tietenkin seurustella omien elukoitten kanssa. Hieman vähälle huomiolle ovat kyllä valitettavasti pakostakin jääneet, koska heti matkoilta tultuani aloin myös kasaamaan Rapina lehden numeroa 3/2011. Pitkin viikkoa olenkin uurastanut sen kanssa, kun materiaalia on tippunut vielä loppuviikostakin. Tänään se sitten tuli painokuntoon klo 19 ja huomenna aamulla lähtee painoon. Ai niin ja rekisteröintiäkin olen hoitanut illan pimeinä tunteina, vieläkin tuossa pari kuorta odottaisi. Ja jos kuvittelette, että loppuu tähän niin ehei ensi viikollekin on kalenteri jo sopivaa vauhtia täyttynyt!

Tässä vielä pari kuvaa Marikan vauvoista

Ja vielä lopuksi, saanko esitellä: Marikan jalka :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti