keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Juoksupyörä

Meille hankittiin muutama viikko sitten ensimmäinen juoksupyörä. Olin aina ajatellut, että rotille en näitä hanki, ovat sen verran älykkäitä. Mutta päätinpä sittenkin testata mitä rotat ovat kyseisestä vekotuksesta mieltä.
Olin jo kuukauden ajan seuraillut valikoimia ja hintoja. Sitten yhdellä kauppareissulla eksyin ensimmäistä kertaa uudehkoon eläinkauppaan Raision ja Turun rajalla ja siellä se seisoi hyllyssä, yksinäinen juoksupyörä kuin sanoen: Ota minut, minua rottasi rakastavat! :D Ja niinpä olin ylpeä uuden Savic Large juoksupyörän omistaja. Juoksupyörän voi kiinnittää häkin seinään tai laittaa jalkojen varaan pohjalle, mutta minä päädyin tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon, kun tuntui hieman pelottavalta ajatella että se olisi vain kiinnittämättömänä irtonaisena häkin pohjalla. Hyvin toimii Critter nation -häkin seinään kiinnitettynä eikä kitise :D

Innostuin sitten hankkimaan pari viikkoa sitten vielä toisenkin pyörän, Small Pet Exercixe Wheelin. Tämä ei kuitenkaan isommille rotille käy, koska syvyys pyörässä ei ole kovinkaan iso ja tietenkin "turvareunat" vievät oman osansa. Poikasille ja nuorille kuitenkin hyvä. Sekin on kiinnitetty häkin seinään vaikka voisi jaloillaankin seistä.
Kummatkin pyörät on hyvän kokoisia halkaisijaltaan, noin 28cm. Pienempiä pyöriä en tosiaankaan suosittele. Ja sen olen huomannut että jotkut rotat voivat todella addiktoitua pyörällä juoksemisesta, joten sitä kannattaa tarkkailla ja pitää vaikka pyörättömiä päiviä, jos joku rotta juoksee siinä aamusta iltaan. Nuoret rotat ovat todella rakastuneet näihin, mutta jo vanhemmat rotat (jotka todellisuudessa tarvitsisivatkin juoksupyörää) eivät ole innostuneet lainkaan. Katsovat minua ja pyörää vuorotellen kuin sanoen: Et oo tosissas!
Saija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti