lauantai 14. tammikuuta 2012

Kiireinen viikko

Viikko on mennyt taas kuin siivillä. Töissä on aina alkuvuodesta paljon töitä, ylitöitäkin tulee tehtyä. Vapaa-aika on kulunut rottaillessa enemmän tai vähemmän eli muuta en ole ehtinyt oikein tekemäänkään. Tännekään ei ole tullut kirjoitettua, kun aika ei vaan oikein anna periksi. Taitaa se muutenkin olla Tellun vuoro tänne välillä kirjoitella :D 


Tänään tein Banskun poikasille paperit. Poikaset tulikin nimettyä suomalaisittain tällä kertaa: Jippii, Jojo, Juutti, Jenkki, Jatsi, Jepulis, Jassoo ja Jekku. Sain apuja Hannalta, joka on käynytkin ahkerasti tulevia poikiaan katsomassa. Kiitos siis Hannalle hienoista nimiehdotuksista, hänelle lähtevät ensi viikon keskiviikkona Juutti & Jatsi. Kuulemma kaikki on jo tulevassa kodissa valmiina vain itse paketti puuttuu J Poikaset ovat tosiaan kasvaneet vauhdilla, kuten aina rotanpoikaset tekevät. Ensi viikolla lähes kaikki matkaavatkin omiin koteihinsa Helsinkiin, Raumalle, Tampereelle, Nousiaisiin ja tietenkin osa jää tänne Turkuunkin.

Huomasin eilen, että Bansku-emo on yhtäkkiä laihtunut huomattavasti. Poikaset roikkuvat edelleen tisseissä kiinni, eikä Bansku työnnä niitä pois, hyvä emo kun on. Poikaset ovat kyllä hieman pullossa kasvaneita ja se on kyllä emon vika. Onneksi Bansku saa huomenna hieman ulkopuolista apua asiaan, kun erotan pojat omaan häkkiin.


Olga Venäjältä lähetti kuulumisia kasvatistamme. Täältä voi käydä lukemassa ja katselemassa kuvia lisää jos jotain kiinnostaa.

Sunnuntaina hain Zarrin pois astutuksesta ja eihän se tyttö sitten lopulta ollut kantavana. Harmittaa todella paljon kun siskokaan ei tullut kantavaksi ja ovat mahtavia luonteiltaan. Nyt on sitten otettu tyttöjen veljeen yhteyttä ja hänen omistajansa ovat luvanneet lainata urosta meille! Samalla matkalla kun hain Zarrin Jaanalta, nappasin sieltä blue agouti sijottinaaraamme Hipun astutukseen. Tyttö meni astutukseen ainokaiselle rex agouti sijottiuroksellemme. Katsotaan sitten tuleeko sieltä mitään. Samalla reissulla nappasin mukaani Teemulta sijottinaaras Sanders Donna Dinglen ja se meni Tiinan luo astutukseen ja näillä näkymin myös synnyttää siellä. Huomenna tulee kaksi viikkoa täyteen siitä, kun vein Pirun ja Hanin astutukseen. Huomenna menen siis heitäkin moikkaamaan.

Ainiin sain vihdoin sen itselleni joululahjaksi hankkimani kirjankin postitse, ei se nyt ihan jouluksi ehtinyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tämmöinen opus:



3 kommenttia:

  1. Donna Dinglelle paljon tsemppiä miehellään lähettelee sikonsa Deborah, joka synnytti pikkuryssiä 28.11.11 17 kpl ja samoin ku Lisa siskonen sai sen 17 kpl =D

    VastaaPoista
  2. Juuh toivottavasti ei tota määrää kun on niin pikkunen tyttö, repee vielä :D

    VastaaPoista
  3. Sitä mäkin toivoin et please max 10, mut taitaa olla vähän sukuvika ;)

    VastaaPoista