tiistai 24. heinäkuuta 2012

Rottala muuttaa

Ihan aluksi täytyy todeta, että ei, minä en ole muuttamassa eikä Tellu eli Zaya's rottaloista kumpikin pysyy edelleen samoissa osoitteissa.

Ystäväni Tiina ja Tero päättivät muuttaa yhteen ja yhteiseksi asunnoksi valittiin Teron kaunis kolmio. Alkuun aloitimme siivouksella Teron asunnolla, jotta Tiinan useat häkit rottineen mahtuisivat Teron tavaroiden sekaan tai siis aloitimme tehtävän hävittämällä tietenkin puolet Teron tavaroista.


Ensimmäinen päivä Terolla.



Kierrätettävääkin löytyi todella paljon.



Tässä odottelen sisällä lisäapuja.



Valmista! Seuraavaksi itse asiaan eli muuttoon.



Keskivertorottalan muuttaminen paikasta A paikkaan B ei ole mikään pikkujuttu. Viime viikonloppuna oli siis sovittu Tiinan rottien, rottahäkkien ja kaiken maailman rottatarvikkeiden muutto.

Keskivertorottalan rotat :D


Ensimmäiselle päivälle eli perjantaille olimme sopineet aloittavamme rauhassa eli Ferret nationin ja sen pallillisten asukkien muutosta.
Pääsimme heti alkuun hyvää vauhtiin. Pojat heitettiin dunaan lepäilemään eikä ne olleet siitä moksiskaan. Hieman tuli hikinen homma paskahuussien irroittelussa, kun Tiina on selvästi ihastunut sisustamaan häkit vähintään kahdella huussilla. Samaten riippareita löytyi varmasti joka pojalle oma. Poikalaumassa löytyy viisi poikaa.
Lopulta häkki oli tyhjä tarvikkeista ja pääsimme purkamaan. Tero käytti sähkökäyttöistä ruuvaria ja minä vanhanaikaista ja häkki oli aika nopeasti purettu. Tiina pysyi ihmeen hyvin vauhdissa, kun kannoimme häkkien osia vuoron perää vessaan. Missään nimessä ei ole järkevä siirtää likaista häkkiä vaan ainahan se kannattaa purkaessa myös pestä. Ulkokäytävä täyttyi pikkuhiljaa pestyistä häkinseinämistä ja häkin sisustustavaroista. Kaikki puhtaan kiiltävinä. Itse olin tullut paikan päälle toisellä autollani, joka on leveä ja pitkä, mutta sisätila ei sitten sovellukkaan muuttoautoksi. Sinne tulikin pakattua vain muutama ruokapurkki ja tavara.
Tiinan auto on kyllä tilaihme, sinne pakattiin Ferret nationi peltipohjineen ja muine tarvittavine tavaroineen. Lisäksi vielä pojat mukaan ja menoksi.
Terolla sitten purkasimme nopeasti auton tyhjäksi ja ruuvarit heilumaan. Ferret nation on itse asiassa erittäin helppo purkaa ja koota ruuveista huolimatta eikä aikaakaan, kun pojat jo loikoilivat riippareissaan ja söivät iltapalaansa.

Tiinan tilaihme :D

Day 2. Lauantaina sitten olimme jo suunnitelleet vievämme Critter nationin. Sama homma kuin perjantaiselle Ferretille eli asukkaat ulos ja häkki tarvikkeineen pesuun. Ette varmaan oikeasti ymmärrä kuinka kauan oikeasti yhden ison häkin purkamiseen, pesuun, kuljetukseen, kasaamiseen, sisustamiseen kuluu aikaa, ei välttämättä ihan helppo homma. Samalla kertaa tietenkin mahdutimme nyt kahteen tilaihmeeseen enemmänkin häkkejä, tyhjiä sellaisia. Kahvit juotuamme ja kaksi autoa täyteen pakattuna lähdimme kohti määränpäätä. Siellä taas sama homma, häkit asumiskuntoon, jotta seuraavana päivänä saamme asukit uuteen kotiin. Ja kuten tiedätte, kun kaksi asuntoa yhdistyy, tulee myös miettiä kumpi keittiänpöytä, kumpi hyllykkö, kumpi se ja se säästetään kun kaikkea löytyy kaksin kappalein. Suuria päätöksiä piti tehdä ja paluumatkalle lähdimme autot täynnä Teron huonekaluja, jotka joku onnekas saa nyt omakseen. Kun tavarat oli pudotettu kyydistä, Tiina ja Tero matkasivat vielä sijoitustyttöä palauttamaan Leenalle.

Paluumatkan kuorma.

Day 3. Viimeinen kuskauspäivä. Kaksi häkkiä odottia vielä siirtoa. Asukit pois ja Tero ja Tiina vuorottelivat kylppärin huuruissa. Rottatavaroita olikin pakattu myös siirtoa varten. Kymmenet tyhjät boxit, tavaralaatikot, häkit pakattiin kyytiin. Sitten minulle paljastettiin vaatehuone. Meinasin pyörtyä sitä kuivike ja rottaruoka ja -tavara määrää. Sillähän tavaramäärällä elätetään ja hyvinhoidetaan loppuvuoden enemmänkin kuin keskivertorottalaa :D Siinä sitä sitten siirrettiin kuivike ja ruokasäkkejä autoon, ihmeen hyvin niitä mahtuikin jo täysiin autoihin. Kyllä sitä on organisointikykyä selvästi tullut näyttelymatkojen aikana, kun boxeja on aseteltu ties kuinka pieniin tiloihin, joten hyvin saimme kaikki tyhjät kolot täytettyä.

Hiukan teki tiukkaa, kun ei nähnyt sivuille ja peruttaakin piti ihan sokkona!

Suurin osa rotista ja rottatarvikkeista saatiin siis siirrettyä näiden kolmen illan aikana, mutta vielä jäi vientiä odottamaan iso häkkiosa, minidunat ja ties mitkä kätköt, joista minulle ei edes kerrottu :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti