sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Nimet valittu!

Hanin ja Muhamedin poikasille on vihdoin siis saatu nimet. Ehdotuksia tuli yhteensä seitsemän. Hyviä olivat kaikki. Kiitos kaikille ehdottaneille avusta!

Kävimme keskustelua poikueen isän omistajan kanssa. Heidän ykkösvaihtoehtonsa olisi ollut Petran ehdottamat arabialaiset nimet. Itse en niille niin lämmennyt, kun tuntui, ettei siitä listasta löytynyt kivoja tyttönimiä. Itse pidin varmasti kaikkein eniten Iidan ja Susannan ehdottamista raamatullisista M-kirjaimella alkavista nimistä. Joka tapauksessa poikueen isän eli Muhamedin omistajien kanssa päädyimme kuitenkin sitten Katriinan nimiehdotuksiin. Hani-emohan on Katriinan sijoitusnaaras niin näin pääsimme kaikki asianomaiset J vaikuttamaan valintaan. Hanin mielestä taitaa olla aivan sama, mitkä nimet poikasille annetaan, kunhan ne tuosta jossain vaiheessa vain jatkaisivat maailmalle. Ei sinänsä, mahtava emohan se on, jaksaa noita riehuvia kakaroita todella hyvin ja hyvät unenlahjatkin näyttää omaavan. Huomenna sitten maailman kaunein poika matkaa kohti kotiaan Sarin ja Laurin luokse ja isänsä Muhamedin helmoihin J

Tässä vielä tarkemmin tänään nimensä saaneet poikaset J

Zaya's Hassan, rex russian blue uros (Sari & Lauri)
Zaya's Hosni, rex buff uros (Jaana K.)
Zaya's Hasib, rex buff uros (Laura)
Zaya's Hafiz, sk russian blue uros (Jaana K.)
Zaya's Hakim, sk russian buff uros (Jaana P.)
Zaya's Hania, sk russian buff naaras (sij. Elina & Pekka I.)
Zaya's Hanifa, sk russian buff naaras (Elina K.)
Zaya's Hiba, sk russian buff naaras (Elina I. & Tiina)
Zaya's Hawa, sk russian blue naaras (Inka)
Zaya's Huda, sk buff naaras (Inka)

maanantai 20. helmikuuta 2012

Auta keksimään poikasille nimet!

Nyt käännyn kaikkien teidän mielikuvitusta omaavien puoleen. En millään saa keksittyä Hanin poikasille nimiä. Yleensä olen hyvä keksimään nimiä (ainakin omasta mielestäni :D), mutta jostain kumman syystä tämän poikueen kohdalla on lyönyt tyhjää jo liian kauan.


Poikueen emä on viralliselta nimeltään Gennesaret, rex buff, lempinimeltään Hani ja poikueen isä on Zaya's Victor Hugo, sk russian blue, lempinimeltään Muhammed :D Poikue syntyi 27.1. ja poikasia on yhteensä kymmenen, viisi poikaa ja viisi tyttöä.


Laittakaa ehdotukset tähän blogin jatkeeksi. Tosiaan vähintään 10 nimeä, joilla pitäisi olla kaikilla sama alkukirjain ja tietenkin mielellään myös sama teema. Itse kirjain on vielä vapaasti valittava. Juu ja tarvitsen nimiehdotukset tämän viikon lauantain aikana, kun sunnuntaina teen rekisteripaperit vauvoille!


Tässä vielä ohjeistusta nimien antamiseen Suomen Kesyrottayhdistyksen sivuilta:


"Kesyrotan rekisterinimi saa olla enintään 20 merkkiä pitkä ja nimen on oltava hyvän maun mukainen. Merkiksi lasketaan niin välit kuin kirjaimet ja erikoismerkitkin. Jos eläimen kasvattajalla on virallinen kasvattajanimi, rekisterinimi saa olla kasvattajanimen lisäksi 20 merkkiä. Nimi alkaa tällöin nimen ensimmäisestä kirjaimesta, ei sitä edeltävästä välistä."



Kuvia vauvoista löytyy täältä
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.267987043272967.63481.135598336511839&type=3


Ja tässä vielä pari videota





keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Ystävänpäivä

Eilinen meni niin nopeasti, etten ehtinyt toivottaa ystävänpäivääkään kenellekään rottaystävilleni! Tässä siis myöhäiset kiitokset ystävyydestä ja kaveruudesta kaikille rottapuolen ystävilleni, joita löytyykin monta!


Lauantaina näimmekin muutaman LSKGY:n jäsenen kera yhdistyksen ystävänpäivätapahtumassa. Harmittavaa, että uusia naamoja ei paikalle tullut kuin yksi, mutta parempi sekin kuin ei yhtään! Paikalle Suskin luokse olivat tulleet itseni ja Suski-emännän lisäksi Mira, Tiina, Janina, Tellu ja uusin tulokas Piia. Viimeistään kesällä vietämme LSKGY:n jäsenten kesken grillijuhlia, toivottavasti enemmän ja myös uusia tulokkaita nähtäisiin paikan päällä. On aina mukavaa tutustua uusiin ihmisiin, joilla on kuitenkin yksi ja sama intressi: Rotat! Ja ei meitä tarvitse pelätä, emme purematta niele, niinkuin Piian mies hänelle taisi sanoa, kun jännitti alkuun meidän tapaamistamme. Ei se tainnut niin kamalaa olla, tosin puheenvuoroa voi joskus olla vaikea saada. Flunssakaan ei saanut puheripuliani hyytymään :)

Mira ja Tellu

Suski ja rotisko

Tiina ja Piia

Suskin niskassa seikkaili taas rottanen

Suskin rottavauvoja

Illalla vielä kävin Tiinan luona Hanin poikasia katsomassa, on ne vaan niin sulosia :)

Hanin vauvat 2 viikkosena

maanantai 13. helmikuuta 2012

Porvoon näyttely 4.2.2012

Kunnon yli 20 asteen pakkaset alkoivat just sopivasti näyttelyä ennen. Miksi aina käy niin, nyt muistan miksi yleensä jätän aina vuoden ensimmäisen näyttelyn väliin. Janinan kyydillä mentiin, minä, Tellu ja Tiina. Onneksi autossa oli lämmin tunnelma J ei tarvinnut rottien puolesta pelätä, lämmin kyyti haki ovelta ja vei näyttelypaikan ovelle. Näyttelypaikkakaan Porvoossa ei onneksi ollut kylmimmästä päästä. Kaunishan tuo näkymä Porvoossa oli, vaikka mittari laskikin aina -25 asteeseen asti.


Näyttelypaikka Porvoossa

Näyttelypaikan talviset näkymät

Näyttelypaikan valaistus ei ollut paras mahdollinen, varsinkin russian buffit näyttivät aika omituisilta. Valitettavasti ottamani kuvatkin ovat todella huonoja, mutta liitän nyt tähän kirjotukseen muutaman muistoksi.






Näyttelyssä tuli juteltua niin vanhojen kuin uusienkin tuttavuuksien kanssa. Päivästä tuli erittäin mukava, vaikka neljältä aamulla herätyskellon soittoon heränneenä epäilinkin täysjärkisyyttäni J

Marita arvostelee pet rottia, sihteerinä Lucas

Kata arvosteli myös pet rottia, sihteerinä Tanja

Näyttelyssä palkittiin MP:t (Muunnoksen parhaat) viime vuodelta. Joukossa löytyi myös muutama Zaya’s-kasvatti, siameseja lähinnä. Niistä listaus sitten myöhemmin. Annan poika Flanders (Zaya’s Flanders Bible) palkittiin Vuoden Pet Voittaja 2011 urosten luokassa, onnea Annalle ja kiitos hyvästä hoidosta. Flanders sai vielä näyttelystä mukaansa kolmannen morsmaikkunsa, jonka lainasin Suskilta, kiitos! Muista nyt Flanders nauttia kunnolla, tämän jälkeen ei naaraita enää tipu J Tänään sain jo Annalta viestiäkin, että tyttö on nyt astuttu 12.-13.2. välisenä yönä, peukut pystyyn!
Päivän paras oli kuitenkin ihanat Annen tekemät pinkit pehmeät peitot, joita bongasin muutamassakin boxissa. Kateellisena haaveilin itsellenikin tai siis prinsessoilleni samanlaista. Aina kannattaa avata suunsa, Anne lupasi tehdä minunkin prinsessoille oman ja tuoda Littoisiin. Kiitos! Toivottavasti neidot osaavat arvostaa sitä yhtä paljon kuin näyttelyssä paikan päällä olleet pallilliset!

Annen tekemä pehmeä pinkki sänky

Selvästi onnellinen rotta

Kiitos kaikille ihanasta päivästä, Littoisissa nähdään seuraavaksi. Special kiitos Janinalle hyvästä kyydistä J

lauantai 11. helmikuuta 2012

LSKGY ry – Liity jäseneksi

Vuonna 1992 perustettiin neljän naisen voimin Turun ja Porin läänin Kesyrottakerho ja itse olin yksi perustajajäsenistä. Rekisteröidyksi yhdistykseksi Turun ja Porin läänin Kesyrottakerho muuttui vuonna 1995. Turun ja Porin läänin Kesyrotta- ja Gerbiiliyhdistys ry siirtyi nimeltään historiaan läänien poistuessa Suomen kartalta vuonna 1998. Uudeksi nimeksi valitaan Lounais-Suomen Kesyrotta- ja Gerbiiliyhdistys ry (lyhenne LSKGY ry). Tänä vuonna yhdistys on siis toiminut jo 20 vuotta! Lounais-Suomen Kesyrotta- ja Gerbiiliyhdistys ry toimii Suomen Kesyrottayhdistys ry:n ja Suomen Gerbiiliyhdistys ry:n alaisuudessa paikallisyhdistyksenä.


Olen itse perustamisesta lähtien toiminut yhdistyksen hyväksi enemmän tai vähemmän. Ainoastaan muutamana vuotena olin poissa kuvioista kokonaan. Viime vuoden pidin ”välivuotta”, tosin autoin näyttelyiden järjestämisessä edelleen. Tänä vuonna olen palannut taas puikkoihin ja nykyisellä hallituksella onkin täksi vuodeksi järjesteillä useita tapahtumia perinteisten näyttelyiden lisäksi. Toivottavasti jäsenet ottavat osaa tapaamisiin ja tapahtumiin, mikäs sen mukavampaa kuin kohdat samanhenkisiä ihmisiä, joita yhdistää yksi tai kaksi samaa asiaa: kesyrotat ja/tai gerbiilit.


Lounais-Suomen Kesyrotta- ja Gerbiiliyhdistys ry:n jäsenyydellä saat myös kotiisi neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Rapina-jäsenlehden. Olen itse toimittanut sitä jo niin monta vuotta, että en edes muista kuinka kauan J Kaikki jäsenet ja muutkin voivat kirjoittaa lemmikeistään lehteen, kirjoitukset ovat enemmän kuin tervetulleita, allekirjoittaneelle niitä voi lähetellä.


Toivon todella, että kaikki Lounais-Suomen alueella asuvat kesyrotta- ja gerbiili-immeiset liittyisivät yhdistykseen jäseniksi. Varsinkin olisi mukava nähdä omien kasvattien omistajia jäsenistössä!

LSKGY:n jäsenenä saat jäsenlehti Rapinan 4 kertaa vuodessa kotiisi sekä alennuksia näyttelymaksuista omissa näyttelyissämme.


Jäsenmaksu
Jäsenmaksu maksetaan yhdistyksen tilille tilinumero 800013-79353429 käytten viitettä 110.


Jäsenmaksu vuodelle 2012 on vuosijäseneltä 10 euroa. Alle 15-vuotiaalta nuorisojäseneltä 8 euroa ja perhejäseneltä 2 euroa. Perhejäseneksi voi littyä, mikäli samassa taloudessa on ennestään vuosi- tai nuorisojäsen. Mikäli jäsenmaksun maksaa muu kuin jäsen itse, laittakaa jäsenen nimi viestikenttään, tai toimittakaa sähköpostilla jäsensihteerille niin, että maksu osataan yhdistää oikeaan henkilöön.


Mikäli teillä on kysymyksiä jäsenyyteen liittyen, tai haluatte tarkastaa jäsentietonne ajantasaisuuden, ottakaa yhteyttä jäsensihteeriimme.

Jäsensihteeri
Susanna Hoffrén
smahof (at) utu.fi           
Rapinan kansi vuodelta 2009