keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Littoste näyttely ja semmottis (kirjoittaja ei puhu turkua äidinkielenään)

Jottei näyttelyrapsan julkaisu venyisi taas kerran turhan pitkäksi, niin tässäpä koostetta ensisijaisesti kuvien muodossa LSKGY:n juhlanäyttelystä. Vaihteeksi reissu tehtiin siippani kera, aamusta liikkeelle ja kokoontumisajot muiden rottailijoiden kanssa matkan varrella ABC:llä. Itselleni tämä näyttelypaikka oli uusi, aiempina vuosina olen ollut reissussa tämän näyttelyn aikaan. 

Omat elukkani eivät suuremmin menestystä niiittäneet, mitä nyt Saijalta irtosi Astorialle EP "Siili" (pörröisten karvojen takia) ja Gaililtä Paras Koestandardi, sekä tosi isona yllärinä Moonylle tähti samaiselta leidiltä. Ehkä pikkuinen ivory vielä kasvaa ihan rotaksi, mene ja tiedä. Ainakin se on mummonsa luonteen perinyt.

Tällä kertaa olin Saijan sihteerinä, PET-luokassa naaraita arvioimassa. Tanja teki kuuntelua ja minä kirjoittelin, tuttuun tapaan juttu luisti, ajoittain liiankin liukkaasti. Itse kyllä tykkään olla seuraamassa eri tuomarien arvosteluja ja erityisesti on kiva nähdä, miten hyvä taso PETissä on - lemmikit ovat lähes poikkeuksetta todella hyvin hoidettuja ja lellittyjä, luottavaisia ja ystävällisiä. 

Myös gerbat kilpailivat näyttelyssä, ja koska olin etukäteen värvännyt mieheni kuvaajaksi, niistäkin saatiin kivasti materiaalia vaikkapa Rapinaan. Hauskoja elukoita ne garbiilit, valtavine silmineen ja maanisine kaivamisineen. :D Pekka kuvasi varsin ansiokkaasti, joten olen nyt sitten tarkkaan seulonut monen sadan kuvan joukosta teille lukijoille parhaat palat ihasteltaviksi. 



Aamutohinaa

Remus on kokenut näyttelykävijä ja tietää, että täydellä
vatsalla esiintyy paremmin edukseen

Jos eväät loppuvat, on aina varpaat varalla.

Tiina ja Sari starttailevat

Palkintoja!

Arvioitava tutkii arvostelua selvästi kiinnostuneena

Fiuri, Tellu ja Gail, sekä varsin ystävällinen arvosteltava

Lefu sihteerinä, Janina tuomarina, ilmeistä voi päätellä paljon.

Uni iskee myös pienempiin

Riika ja välipuuni

Tämä söpöläinen siivosi pöydän täysin <3

Tuomarit paitsi arvioivat silmillä ja nenällä ja
tuntoelimillä, myös maistavat tarvittaessa rottaa

Pumpulipallonen pääsi hatun virkaa toimittamaan

Lammasten kaivuutalkoot

Myös pienempiä osallistujia oli mukana


Gerba pöydällä

Tässä selitystä "Siili"-EP:n osalta :D





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti