Näytetään tekstit, joissa on tunniste tittelit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tittelit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. marraskuuta 2011

12.11. SKeY:n juhlanäyttely, Helsinki

SkeY:n juhlanäyttely Helsingin Messukeskuksessa olikin viimeinen näyttely tälle vuodelle, mihin osallistuttiin. Juhlanäyttely on myös aina kaksipäiväinen, viralliset luokat arvostellaan lauantaina ja pet luokat sunnuntaina.

Itse en todellakaan ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa. Todennäköisesti joku pöpö iski viikkoa ennen olleessa Liedon näyttelyssä. Alkujaan olikin tarkoitus lähteä meikäläisen autolla Tellun, Tiinan ja Teron kanssa. Kuitenkin näyttelyä edeltävänä päivänä muutimme matkasuunnitelmia ja Tellun kanssa lähdimmekin Janinan kyydillä, kun taas Tiina ja Tero lähtivät omalla autollaan ja nappasivat yhden kyytiläisen Janinalta. Näin mahduimme kaikki kyyteihin ja minun ei tarvinnut ajaa, mikä oikeastaan oli paraskin, kun joutui ottamaan kolmiolääkettä, mikä vielä väsytti erittäin paljon. Edelleen taistelen saman flunssan kanssa, nuha ei näytä millään loppuvan eikä yskäkään vahvasta lääkkeestä huolimatta. Saas nähä mitä tästä tulee...

Aamulla oli lähtö tosiaan taas kukonlaulunaikaan, koska arvostelu alkaisi jo klo 9 ja meidän naiset haluaa aina olla ajoissa perillä. Alku ei näyttänyt osaltani hyvältä, kun pelkäsin oksentavani puolet matkasta. Tuomareina tällä kertaa olivat sileillä Estelle Sandford Englannista ja rexeillä Nanna Tikkanen. Lisäksi oli erikoista, että pitkästä aikaa Kesiksen juhlanäyttelyssä ei ollut virallisilla tuplaluokkia. Juhlanäyttely on perinteisesti ollut jo vuosia Lemmikkimessujen yhteydessä. Samaan aikaan siellä oli tänä vuonna myös ELMA Helsingin maaseutumessut sekä Metsä-, Kädentaito- ja OutletExpomessut. 

Olisi siis ollut todella paljon nähtävää. Valitettavasti en kyllä päässyt kunnolla tutustumaan mihinkään. Aamu- ja iltapäivä meni vielä suhteellisen hyvin, kiersin Lemmikimessupuolta, juttelin ihmisten kanssa ja poikanenkin tuli luovutettua uuteen kotiinsa. Loppupäivä, viimeiset pari tuntia olivat kuitenkin osaltani yhtä tuskaa, istuskelin ja makailin pitkit poikin ja kävin oksentamassa. Messuillahan näyttelyasettajien pitää olla eläimineen paikalla kello 18 asti, mutta saimme luvan lähteä jo hieman aikaisemmin, koska olin todella kipeä.

Rotilla ei mennyt näyttely mitenkään ihmeellisesti, siis meidän rotilla, aika vaihtelevia arvosteluja. Sijottinaaras Kipina sai tähden, joten siitä valmistui FinCh. Onnea Sinille! Tiinan oma kasvatti rex buff uros taisi sijottua ROPeille ja saada tähdenkin, mutta päivän tai paremminkin auton voitokkain oli Suskin agouti essex naaras, joka oli upeasti ROP5 yhdellä tähdellä. Hienoa essex muunnokselta! Onnea Suski ja tietenkin Janina, joka on kasvattanut tämän naaraan hyvät vanhemmat! Suski taisi myös täältä messuilta saada sen pygmikuumeen :D tai ainakin täällä se nousi vaarallisen korkeaksi.

Paluumatkalla tehtiin vielä treffit Piikkiön ABClle (tästä ei kuvaa :D). Näin siellä Jaanan, jolle palautin hänen tyttönsä ja meidän sijottinaaras Elinalta Helsingistä matkasi samalla Jaanan pojalle astutukseen. Mustia rääpäleitä siis tulossa, jos jotain sattuisi kiinnostamaan kokomustat kakarat. Kuvia tuli hieman otettua, mutta olin unohtanut ladata akun, joten ei niitä montaa ole eikä niiden laatukaan kovin hääppönen. Laitan ne tänne viimeistään perjantaina.

Niin ja tietenkin Lohjan ABC tuli katsastettua mennen tullen, todistusaineisto alapuolella :D


torstai 17. marraskuuta 2011

Liedon näyttely 5.11.2011

Virallisilla rotilla tuomareina piti olla kolme ruotsalaista tuomaria: Astrid Bergman, Potku Holmstedt ja Theres Granath. Valitettavasti pari päivää ennen Liedon näyttelyä sain vielä puhelun Potkulta. Astridin oli peruuttava tulonsa henkilökohtaisten syiden takia. Onneksi hätä ei ollut tämännäköinen, koska rottia oli tällä kertaa virallisiin luokkiin ilmoitettu suhteellisen vähän. Tehtiin vähän suunnitelmat uudestaan ja Potku arvostelikin rexien lisäksi sileäkarvaiset juniorit. Theresin oli alustavasti tarkoitus arvostella sk junioirit, mutta nyt ne vaihtuivatkin sileäkarvaisten avoimen luokan eläimiin. Pet rottia arvostelivat ahkeraan tänä vuonna arvostellut Janina ja Lappalaisen Sanna. 

Aamulla oli aikaisin lähtö näyttelypaikalle. Nappasin Tellun kyytiin ja kaahasimme 15-20 minuutissa näyttelypaikalle laittamaan kuntoon paikkoja. Siellä olikin jo iso kasa aktiivisia harrastajia ja LSKGY:n hallituslaisia, joten ei siinä kauaa nokka tuhissut. Janina noukki ruotsalaiset aamulla satamasta. Minä touhusin eläinten vastaanotossa, jaoin numerolappuja ja Maijun kanssa otettiin korjauksia, luokkasiirtoja ja jälki-ilmottautumisia vastaan.

Alkujaan olin Paulan kanssa sopinut, että vuorottelisimme Potkun sihteerinä ja assarina, mutta ihanainen Paula lupasi kirjoittaa kaikki arvostelut. Tämä oli aivan mahtavaa, varsinkin kun tuo käteni on mitä on eikä sillä kovin montaa riviä ilman kipuja kirjoita. Mielellään sitä sihteerinä toimisi, koska olisi erittäin mielenkiintoista seurata läheltä muiden virallisten tuomareiden arvostelua ja palkitsemispäätöksiä. Toimin siis assarina Potkulle ja viereisessä pöydässä Maiju assaroi Theresiä, joka arvosteli Suomessa ensimmäistä kertaa ja tästä syystä arvostelu sujui huomattavasti hitaammin kuin vanhoilla konkareilla. Päivän aikana piti juosta myös muissa asioissa, mutta onneksi Maiju, Roosa ja muut paikkasivat hommaani Potkulla. Pariin kertaan oli muutama boxikin kateissa, mutta onneksi sain apuja tarkkasilmäisiltä näyttelyasettajilta.

Assaroinnin ja muun touhun ohella piti luovuttaa Anskulle ja Sadulle poikaset. En ehtinyt kummankaan kanssa juttelemaan rauhassa, mutta toivottavasti pikkuiset ovat kotiutuneet hyvin ja heistä kuulee pian kuulumisia. Fiuri vei Tiialle Espooseen Siirin poikueesta russian buff tytön ja Tellun poikueesta blue agouti tytön, saivat kehujakin, että olivat niin kaunis pari. On muuten ihanaa, kun kanssaharrastajien avustuksella ja kyydeillä milloin poikaset lähtevät uusiin koteihinsa milloin naaraat menevät astutukseen, kyllä tämä harrastus olisi paljon vaikeampaa ilman teitä.

Paulalla oli myös minulle Helsingintuliaisia. Zarr-sijotusnaaras oli astutettu Paulan sijottiuroksella viikkoa aikaisemmin. Valitettavasti pari päivää sitten tytölle ilmeni kiima eli nyt pitää sitten miettiä toista sulhasehdokasta täältä jostain lähempää. Ai niin sain myös näyttelystä muitakin tuliaisia: flunssan, jonka kourissa olen paininut Liedon näyttelyn jälkeisestä maanantaista asti.

Ehdin myös näyttelypäivän aikana tehdä pikajouluostoksia :) Satu ja Story Art oli tullut myyntipöytineen paikalle. Tein siis tilauksen ja ihastuttavat lahjat tulevat minulle hyvissä ajoin ennen joulua, että ehtivät tuonne Ruotsin puolelle ajoissa. Ehdottomasti suosittelen eläinaiheisia lahjoja Story Artista, ne ovat kyllä niin mahtavia!

Päivä meni lopulta nopeasti ja päästiin palkintojen jakoon. Rexeissä ei meille tai meidän kasvateille tullut mitään, mutta sileissä menikin paremmin. Kasvattimme Zaya’s Lala Firemane (besrbp) oli ROP2 kahdella tähdellä. Onnea Jenni-omistajalle, samallahan tämä sileäkarvainen naaras valmistui myös Fin Championiksi. ROP1 kahdella tähdellä olikin sitten russian buff sijoitusnaaras Zaya’s Kipinä, joka oli minulla vielä kotona. Kipinähän on sijoituksessa Sinillä ja oli minulla astutus/poikastentekoreissulla, ja kun poikaset ovat lähteneet jo matkaan ja Kipinän palautus oli vasta Helsingin näyttelystä, päätin ilmoittaa sen Liedon näyttelyyn ja hyvä niin :) Ihan mukava päivä siitä sitten tulikin.

Tellu toimi näyttelyssä paparazzina, joten kuvia odotellessa...

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Zaya's kasvatuksen muunnoksen parhaita vuonna 2010

Zaya's kasvatuksen muunnoksen parhaita vuonna 2010:
Best of Variety 2010 (Finnish Fancy Rat Society) at Zaya's rats:



sk silver lilac ZAYA'S STARBLOOD
sk lilac agouti ZAYA'S HALO GOODBYE
rex lilac agouti ZAYA'S NEON GOLDEN
sk blue agouti ZAYA'S FEATHERS AND DOWNS
sk siamese seal point ZAYA'S AGUO GRUFFMANE
rex siamese seal point ZAYA'S POWER SPIKE
sk bes seal point ZAYA'S JISHOL DARKSONG
rex bes seal point ZAYA'S ZYD POINTEDBEAK
sk bes russian blue point ZAYA'S MOKELE MASH
rex bes russian blue point ZAYA'S SMOKE KINDLEFIST
sk russian buff ZAYA'S WALONE
sk cream ZAYA'S REAL SNOW WHITE

perjantai 22. huhtikuuta 2011

We are the Champions...

Helsingissä 16.4. järjestetyn GG-näyttelyn tuloksena saimme muutaman uuden tittelin Zaya's kasvateille :D

uusia Fin Championeja ovat:

 
Zaya’s Neon Golden
R213-10 rex lilac agouti uros

Zaya’s Exorcism
R49-11 rex agouti uros

Fin Double Championiksi valmistui:
Zaya’s Banana Split
R32-11 sk Russian buff naaras

Pet titteleitä:

Silver Pet & PetGG-11 & PetDW-11 

Zaya's Turkane, sk silver russian blue, sijoitusuros Miialla, onneksi olkoon!

perjantai 18. maaliskuuta 2011

We are the Champions...

Littoisten näyttelyn tuloksena saimme muutaman uuden tittelin Zaya's kasvateille :D


uusia Fin Championeja ovat:


Zaya’s Banana Split
R32-11 sk Russian buff naaras


Zaya’s Power Block
R287-10 rex black eyed Siamese seal point uros


Zaya’s Power Spike
R286-10 rex Siamese seal point uros


Zaya’s Wanderlust
R288-10 sk black eyed Siamese seal point uros


Grand Championiksi valmistui:

Zaya’s Aguo Gruffmane

R160-09 sk Siamese seal point uros