Tosiaan eräänä päivänä menin muuten vain käymään ikkunaostoksilla Turun keskustassa sijaitsevassa Keskustan akvaariossa. Siellä terraariossa oli kasa siimahäntiä, ja mitä minun silmäni näkivätkään: siamese värisiä rottapoikasia. Sellainen on pakko saada, pakko saada, soi pienissä päässäni J Vähän historiaa siamese väristä, että miksi juuri tämä värimuunnos sai silmäni lautasen kokoisiksi. Joskus 70-luvulla täytin itse suuret yksi vuotta ja samana vuonna isovanhemmilleni hankittiin siamilainen kissa. Tämä kissa eli yli 20 vuotta ja oli suuri persoona, tehden minuun myös todella suuren vaikutuksen. Siksi tuo kyseinen muunnos ja vielä rotassa sai ylimääräisiä sydämentykytyksiä aikaan J
Joka tapauksessa rotan lisäksi mukaani tarttui sille asumus, joka oli suurehko boxi. Nyt vuosia myöhemmin kauhistelen, että minulle myytiin ainoastaan yksi rotta, ei siis kahta, ja asumukseksi hankin matalan boxin tapaisen asumuksen. Siihen aikaan ei tietenkään tiedetty rotista niin paljon kuin nykyään ja eläinkauppojen häkkivalikoimat eivät missään nimessä olleet sitä luokkaa kuin nykyään, puhumattakaan verkkokaupoista. Tosin tuskin niitä häkkejä tuohon aikaan oli vielä edes kauheasti kehitelty rottien tarpeita ajatellen. Kesti vielä pitkään ennen kuin tarjolla oli kunnollisia rottahäkkejä. Kaiken maailman häkkiviritelmiä tehtiin hamsteri-, kani-, marsu- ym. häkeistä.
Mutta pääasiaan eli rotta oli uros ja se sai nimekseen Jösse. Kutsumanimeksi tuli siis sama kuin siamilaisella Jösse-kissallammekin. Jösse-rotta sai virallisenkin nimen sitten myöhemmin, Lucian Göran. Ensimmäiset pari kuukautta Jösse asui keittiön korkeissa kaapeissa, missä ei ollut ovia. Se kulki boxista kaapin hyllyille tutkimusmatkoilleen. Myöhemmin se sitten sai häkin ja kun lopulta muutin parempaan asuntoon myös juosta vapaana koko asunnossa. Jösse-rotta oli mahtava luonteinen uros kuten kaimansakin. Siitä tuli sitten aikuisena myös ensimmäisen siamese-linjani kantaisä. Tuohon aikaan eläinkaupparotat olivat jotain ihan muuta kuin nykyään. Niiden luonteet, tyyppi ja terveys olivat erinomaisia. Tosin silloin niitä hankittiinkin useimmiten varmasti kotikasvattajilta eikä tukkukasvattamoista.
1990-luvulla ei kauheasti rottia lemmikkinä ollut. Minut taidettiinkin tuntea tässä pienessä tuppukylässä Rotta-Saijana, olihan se kuitenkin harvinaisempaa, että nuorella naisella, tai ylipäätänsäkään jollakin, on lemmikkinään rottia J Yritän kesällä etsiä vielä tuolta paperikuvien joukosta Jössejen kuvat ja skannata ne tänne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti