torstai 9. elokuuta 2012

Jurvan näyttely 4.8.

Harvemmin näin aikaisin elokuusta on vielä näyttelyitä, mutta kiva sinänsä, että kun syksyksi on tulossa pitkäkin väli, ettei näyttelyjä ole tai ovat minulle vähän liian kaukana. Meitä vielä siunattiin sopivalla ilmalla, ei ollut tukahduttavan kuuma, muutoin olisi varmasti pitänyt jättää omat rotat kotiin.

Sain tosiaan kevät-kesällä EPJY:ltä kutsun tulla arvostelemaan virallisia rottia Jurvaan. Ja mikäs siinä, siellä päin maata on aina mukava käydä, ihmiset mukavia ja tunnelma noissa näyttelyissä aina rento.

Lähdimme matkaan sitten jo perjantaina, tarkoitus yöpyä pe-la välinen yö niin ei tarvitse ihan silmät ristissä arvostella, itseni lisäksi siis mukaan lähti tuttu porukka: Janina, Tiina ja Tellu. Tellu arvosteli pet rotat. Tellukin lopulta saapui Raisioon ja pääsimme matkaan pienen boxien sovittelun jälkeen.

Olen ymmärtänyt että matkaan piti kulua aikaa noin 3,5 tuntia ja siihen meni sitten jotain 4,5, en kyllä ymmärrä, miksi siitä tehtiin niin suuri numero, jos nyt vähän haluaa kuvailla matkalla maisemia, kaikki latokuvatkin meni ihan pieleen :D Voi Janina-parkaa, kuskin homma ei ole ikinä helppoa varsinkaan, kun kyydissa on kolme kamerat kaulassa istuvaa, jotka näkevät ympärillään kaikkea ihanaa. No ei voi mitään, kyllä Suomen kesä on todella kaunis <3

Janina ei ymmärtänyt kuin vasta tässä vaiheessa, että nyt olisi parempi hidastaa :D

Tässä vaiheessa automme oli jo pysähtynyt ja Janina-kuskimme suu ammollaan
nojasi pelkääjän paikalla istuvaan Tiinaan :D

Katoppa vaan, ei ole matkaa kuin 13km matkaseurani kotikonnuille :D


Rotat ottivat matkan tottuneen rennosti, jopa ekakertalaiset, olin ihan ylpeä "pikkuisista" rubu tytöistäni. Ja loppuillasta saavuimme Jurvan nuorisotalolle, johon saimme majoittautua yöksi.
EPJY:n porukkaa olikin jo paikalla ja ilmapatjoja löytyi sieltä täältä. Tellu varasi ekana oman nukkumapaikkansa.


Tellun soffa ja Jaffa-verhot.
Sitten seuraavana aloin rakentamaan pesää voimakkaan Tellun avustuksella itselleni ja Tiinalle nuorisotalon tietokonehuoneeseen. No ei sinne paljoa muuta sitten mahtunutkaan.


Eikä ollut yhtään tiivistunnelma :D

Sitten paikan päälle ilmaantuivat vielä pohjosen marsuimmeiset, kävimme sitten tietenkin Tellun kanssa niitä lääppimässä, siis niitä marsuja. Höpöttelin myös näiden mukavien tyttösten kanssa pidemmänkin aikaa, siksi biljardipeli jäi vain ajatusasteelle, ehkä sitten Janina ensi kerralla näytän miten sitä peliä pelataan.

Tellu ja posliinimarsu.

Yö meni kuunnellessa kuorsausta ja jostain syystä palelsin niin paljon, että viiden aikoihin aamulla lisäsin vaatteita lisää niskaan ja sitten tuli kuuma. On se kumma juttu, ettei Tiina yhtään lämmittänyt, lipitti vain juomaa (alkoholitonta) pitkin yötä. Heräsin joka kerta, kun piti vaihtaa kylkeä, kun rakas ilmapatjamme oli herkkä ääntelemään. Viereisessä huoneessakin se aiheutti hilpeyttä ja jopa ärtymystä, mutta minkäs teet kyllähän sitä nyt pitää vaihtaa välillä asentoa :D


Pieni osa yöpyvistä elikoista :D

Jotkut puunasivat vielä yön pimeinä tunteina elukoitaan.

Tämä herra ei kuorsannut, kyllä se lähti ihmisistä...

Olikohan se tämä tyyppi, jolle piti lisätä ruokaa koko ajan? 

Rottien ja mursujen lisäksi paikalle oli saapunut myös gerbuloita.

Lauantaiaamuna pirteinä peipposina sitten lähdimme hitaasti, mutta varmasti kohti näyttelypaikkaa, joka sijaitsikin parin kilsan päässä. Omat rotat valmiiksi oikeisiin bokseihin ja numerolaput päälle ja sitten tuomaripöydän taakse, kiitos Janinalle sihteeröinnistä ja Emmille assaroinnista.
Minulle oli niin vähän rottia ilmoitettukin, että rexit ja muutama päänsärkyluokkaeläin tuli vaan arvosteluun. Sain kuin sainkin kuitenkin ROP 1-5 palkittua, ettei sentään mennyt niin huonosti että olisi tullut vain 3 laatuykköstä, muistaakseni minulle on joskus käynyt niinkin :D


Tellu vasemmalla ja Tiina oikealla.

Riika siellä jotain ainakin touhuaa.

Neljä ihmistä arvostelee yhtä rottaa, voi pyhä sylvi!
Kyllä se Sanna osaa, häipykää sieltä :D

Tellun sihteerinä toimi Piia.

Taas Riika häärää jotain, saakohan se valmista aikaseks :D

Päivä meni nopeasti, käytiin välillä tuomareitten kanssa syömässä, yritin "vähän" ehdotella naisille Porin hyvistä puolista näyttelyrintamalla, toivottavasti joskus päästäisiin sinnekin :D
Päänsärkyluokissa oli esitteillä russian silver agouti ja russian dove agouti, tässä kuvakin niistä

Olivathan ne erivärisiä juu...

Kun arvostelut oli osaltani pulkassa, kävin pihalla vähän sammakoita kuvaamassa. Palasin vielä näyttelyareenalle tuijottelemaan muiden arvosteluja.


Onko ne siellä? Elina selvästi etsii niitä silmiä...

Ja sitten täytyi tietty käydä agilityäkin katselemassa, vaikken siitä mitään ymmärräkään, ihailen vain rottia, kun menevät niin hienosti. Ja kiitos ehdotuksesta, mutta jätän tosiaan nyt väliin osaltani tämän agilitytuomariksi kouluttautumisen, johonkin se raja pitää kuitenkin vetää :D

Selvästi tämä ensimmäinen este oli se, mihin olisi haluttu mieluiten jäädä.


Juu joku kiva haju tässäkin tais olla....

Näin se mennään ku osataan :D
 Kuten sanottu näyttelypaikalla oli rento meininki. Paluumatka ei mennytkään niin rennoissa menoissa, kun navi ohjasi meidät ties mihin, me kaikki niin rakastamme näitä nykyajan vekottimia, jos ne vain toimisivat niin kuin pitäisi. Poris tai Raumal tairettiin pysähtyäkkin, mut jossain vaihees Janina iski mut puikkoihin ja mä ajoin meiät takas Raisioon. Sitten vielä Suskin kautta, että sain mun lapset hoidosta. Aikas myöhään sitä lopulta kotona oltiin, vaikkei ees kuvaamaan enää kauheesti pysähdytty. Reissun jälkeen kyllä päätin ostaa uuden akun kameraan, kyllä se nyt rupee käymään viimisiä, kun ei jaksa edes yhtä näyttelymatkaa toimia :D

Parin viikon päästä sitten Halikon näyttely, siellä nähdään!

Siis ei voi rennompaa elukkaa enää olla :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti